Hanna Gråsten-Salonen,
vastaava koulukuraattori, filosofian maisteri, sosiaalityöntekijän pätevyys.
8-luokkalaisen pojan äiti soitti.
Hänen poikansa ei halunnut lähteä kouluun, koska häntä kiusataan. Kiusaajia oli neljä: kaksi omalta luokalta ja kaksi rinnakkaiselta, kolme poikaa ja yksi tyttö. Tilanne näytti niin akuutilta, että tartuin siihen heti. Tapasin pojan, joka ahdistuksissaan empi, mutta antoi minulle luvan keskustella erikseen jokaisen kiusaajansa kanssa. Kaksi poikaa oli mielestään heittänyt leikillään läppää ymmärtämättä, miltä kiusatusta tuntui. (Toisella meni kotona tosi huonosti, joten sovin jatkotapaamisen auttaakseni myös häntä.) Tyttö seurusteli kolmannen kiusaajan kanssa ja halusi päteä tämän silmissä osallistumalla läpän heittoon, vaikka kiusattu säälitti häntä. Kolmas kiusaaja oli tosiaankin suuttunut pojalle. Hänestä heidän joukkueensa oli hävinnyt sählypelin pojan kömpelyyden takia. Kaikki tajusivat, että he eivät olleet juuri miettineet, miten kaikki vaikutti kiusattuun.
Nyt tilanteen vakavuus valkeni heille. Yhteinen keskustelu sujui "yksilövalmennusten" jälkeen hyvin. Kiusaajat ymmärsivät tekonsa. He pyysivät oikeasti anteeksi ja lupasivat lopettaa. Pyysin kiusaajien apua siinä, etteivät muutkaan alkaisi. Se vasta rohkeutta vaatiikin! Sovin vielä, että jokainen kertoo asiasta kotonaan, jonne olisin myös itse yhteydessä. Jatkossa seurasin, että sopimukset pitivät. Kiusatun pojan koulumotivaatio palasi, ja asiat alkoivat sujua. Neljä muuta muuttuivat kiusaajista sovittelijoiksi ja luokkahengen rakentajiksi, mikä poiki paljon myönteistä heidän elämäänsä. Voi siis sanoa, että "koulukuraattori pelasti viiden nuoren tulevaisuuden", niin kuin monen muunkin tulevaisuuden. 9. luokkalainen tyttö pyysi oma-aloitteisesti, että puhuisin hänelle "järkeä", ettei hän alkaisi käyttää huumeita kuten pari vuotta vanhempi poikaystävänsä. Mahdollisuus sortumiseen oli suuri ja todellinen, mutta yhdessä me vältimme sen. Se ehkä pelasti tämän työn tulevaisuuden. 8. luokkalainen poika häiritsi tunneilla eikä tehnyt läksyjään. Vasta monen tapaamisen jälkeen poika avautui. Äiti ei ollut kertonut pojalle mitään hänen isästään, ei edes sitä, kuka tämä on.
Poika pyysi minulta apua isänsä selvittämiseen.
Koin sen tosi suurena luottamuksen osoituksena. Äidin ja muiden viranomaisten kanssa isä sitten löytyi, ja poika sai tutustua häneen. Se ehkä pelasti tämän pojan tulevaisuuden.
Koulu on suomalaisen lapsen mittavin sosiaalinen tuki.
Siellä me kohtaamme maamme kaikki nuoret. Se on mahdollisuuksien paikka. Siksi koulujen sosiaalityön riittävä asiantuntemus eli kuraattorien kelpoisuus pitää viimeinkin ratkaista, aivan niin kuin psykologian ja terveydenhuollon asiantuntijuus koulussa on jo ratkaistu. Myös kuraattoreiden resurssit pitää saada riittäviksi ja kuntoon niin, että meillä olisi ihan oikeasti mahdollisuus tehdä työtämme siten kuin lastensuojelulaki ja perusopetuslaki velvoittavat.
Tällä hetkellä jollakin kuraattorilla vastuullaan 15 koulua ja 4000 oppilasta! Sairasta.
Koulukuraattori on avainasemassa ehkäisemässä lasten ja nuorten syrjäytymistä. Työn vastuullisuus, vaativuus, haasteellisuus ja pätevyysvaatimukset edellyttävät myös kunnon palkkaa, jos me suomalaiset haluamme taata pätevät kuraattorit lapsiamme auttamaan ja tukemaan.
Mutta haluammeko me?
